Tartoon saavuin siis päiväsaikaan noin 85 kilometriä ajettuani, lähdin etsiskelemään majapaikkaa hieman keskustan ulkopuolelta, ja kun kohtasin kuvassa ylempänä näkyvän kylälistemaja-kyltin, sitä seuraamalla löysin kohtuuhintaisen ja aika mukavan majoituksen aamiaisella. Paikkaa emännöi venäjänkielinen ystävällinen rouva, jonka mies tuntui kokkaavan aamiaiset. Suihkussa käytyäni ja vaatteet vaihdettuani suuntasin heti kaupungille syömään, ja kun löysin Tartoon asettuneen ranskalaismiehen creperien, päätin vaihtaa matkakonseptia: perustaa Tartoon perusleirin ja tehdä sieltä käsin päiväreissuja ympäristöön.
Pyykit pesin päivittäin käsin huoneen lavuaarissa.
Yksinäiselle matkamiehelle tämä oli ihan ok.
Ensimmäisen päiväreissun tein tietenkin legendaariseen Otepäähän. Koska olin liikkeellä crossarilla, valitsin hiekkatiereitin. Irtokivien määrän ja nimismiehen kiharoiden ansiosta se olikin yksi huonoimmin ajettavista hiekkateistä, joita olen ajanut.
Heinäkuussa 2014 Otepäässä oli väljää
...niin ulkona...
kuin sisällä.
Ranskalaismiehen creperiessä, jossa illastin joka päivä, virolaistarjoilija vinkkasi minulle retkikohteeksi Taevaskoja-nimisen alueen, joten siitä tuli yksi päiväretkikohteistani. "Mopoversio Nuuksiosta", luonnehti kokemustaan Suomen pääkaupunkiseudulta tullut turisti, ja sai siitä hyvästä niskaansa kunnon ukkoskuuron paluumatkalla. Hakeuduin järeän bussikatoksen suojaan odottelemaan salamoinnin laantumista, ja sitä saikin odotella toista tuntia. Onneksi ei ollut kylmä. Lopulta oli pakko hypätä fillarin satulaan, vaikka salamia yhä välähteli, jotta pääsisin valoisaan aikaan majapaikkaan.
Kaiken kaikkiaan Tarto oli seutukunnan sivistyksen ja liiketoiminnan keskus, joka tuntui imeneen ympäristöstään kaiken elinvoiman. Hämmästyttävin asiakaspalvelun ihme ja ilonaiheeni koitti sunnuntaipäivänä, kun olin ajanut 15 km Tartosta, ja takapyörästä katkesi pinna. Teippasin pinnan irtopään viereiseen pinnaan ja rullailin varovasti takaisin Tartoon, ajattelin että tämän päivän ajot olivat tässä ja huomenna etsitään huoltopaikkaa. Kun saavuin edellisen postauksen viimeisessä kuvassa näkyvän ostoskeskuksen kohdalle, muistin nähneeni siellä Hawaii Express -ketjun fillariliikkeen ja päätin vilkaista, sattuisiko se olemaan auki. -No sattui, siellä kolme (!) nuorta korjaajamiestä tarttuivat heti fillariini, oikaisivat vääntyneen takakiekon ja vaihtoivat pinnan vartissa - ja veloittivat koko lystistä 12 euroa. Lenkki pääsi jatkumaan...
Tästä rohkaistuneena käytin muitakin fillarihuoltopalveluja matkallani. Eikä maksanut paljon.
Tarto jätti minuun elegantin ja monisärmäisen vaikutelman. Sinne voisin joskus palatakin, fillarin kanssa tai ilman. Muitakin suomalaisia siellä on todistettavasti yöpynyt:
Niin ankeat fiilikset ravintolaton ja kahvilaton taipaleeni Viinistusta Tartoon jätti, että kun paluun aika koitti, heitin fillarin bussiasemalla jätesäkkiin ja bussin ruumaan ja matkustin takapenkillä kahdessa tunnissa Tallinnaan. Näkemiin, Viro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti