Virossa vailla kahvia ja ruokaa

Viinistusta suuntasin kaakkoon kohti Peipsijärveä, toivoin pääseväni Mustveen rantakaupunkiin, josta olin edellisiltana varannut yösijan matkustajakodista. Tuuli oli navakan sivuvastainen, keskinopeudeksi muodostui vähän vaille 24 kmh.

 Tällaisia merkillisiä kulttimerkkejä tien varrella sai ihmetellä

Reittini kulki hiljaisia pikkuteitä, ja jossain vaiheessa tuli taas nälkä, joten varta vasten koukkasin Kadrina-nimiseen pikkukaupunkiin - kysyin paikallisilta, mutta siellä ei ollut yhtään auki olevaa ruokaravintolaa. Lounaaksi piti järsiä kylmää lihapiirakkaa kaupan portailla, eikä edes kahvista ollut tietoa...

Päivämatkaa kertyi 158 km ja kaikkine pysähdyksineen aikaa lähdöstä Mustveen matkustajakotiin kului 9 tuntia 20 minuuttia. Olin siis puoli kahdeksalta illalla Mustveessa, joka näytti vähän isommalta kaupungilta. Matkustajakoti näytti autiolta, mutta minulla oli emännän puhelinnumero, pian hän saapui tuomaan avainta.

Majoituspaikoista ei ollut pulaa heinäkuisella Viron-pyöräretkellä 2014 

Ongelmaksi muodostui jälleen, että pikkukaupungissa ei ollut yhtään ravintolaa, jossa olisi ollut keittiö auki torstai-iltana kahdeksan jälkeen. Ehdin juuri ja juuri hakea pikkuevästä kaupasta. Lopulta oli pakko fillaroida muutaman kilometrin päähän kaupungin ulkopuolelle bensa-asemalle, josta sai nakkisämpylöitä. Niitä totisesti tarvittiin, kun päivän ajaminen oli polttanut yli 3000 kaloria.

Jouduin tyytymään kurjaan pikakahviaamiaiseen Mustveen matkakodissa, niin lähdin ajelemaan Peipsijärven rantateitä etelään silmäillen mahdollisia kahviloita. Noin 30 kilometrin päässä Kallaste-nimisessä rantakaupungissa piti karttapalvelun mukaan oleman kahvila, joten kahvinjanoisena ja jälleen nälkäisenäkin suunnistin sinne.

Kahvila löytyi, mutta eipä ollut auki

Tässä vaiheessa matkalaista alkoi ihan kunnolla riipiä. Koko Peipisi-järven rantaseutu vaikutti jotenkin alakuloiselta, ankealta, vanhukset kaupittelivat torilla toisilleen käytettyjä vaatteita. Hain kaupasta taas jotain einestä, join coca-colaa ja irtauduin Peipsi-järven rantatiestä toiveikkaasti kohti lounasta, Tartoa. 

Tien varressa kohtasin tällaisenkin arkkitehtonisen ihmeen. Kyltin mukaan se on vanha tuulimylly, jonka venäläispanssarivaunut ampuivat rikki, kun pari saksalaista sotilasta oli linnoittautunut sinne.

Ilman kunnon aamiaista lähtenyt pyörämatkailija sai lopulta päivän ensimmäisen siedettävän ateriansa Alatskivessä 40 km poljettuaan, siellä oli varsin idyllinen vanhaan rakennukseen tehty ravintola.

Tämän näyn edessä tajusin, että kohta saan kunnon kahvia ja ruokaa niin paljon kuin jaksan syödä. Tartoon oli 88 km ajo Mustveesta. Seuraavassa postauksessa kerron, miten matkakonseptini muuttui.