Pyöräretkeilijän Viro

Ensimmäisen Viron-pyöräretkeni tein heinäkuussa 2013. 4 päivää cyclocrossarilla ja pyörälaukuilla, 485 kilometriä, majoitukset kylälistemaja-tason paikoissa eli matkustajakotihenkisissä paikoissa.

Lähdin Helsingistä varhain aamun nopealla katamaraanilla. Rengasrikko tuli vain kilometrin päässä kotiovelta, mutta onneksi sisäkumin vaihto kävi nopeasti, niin en myöhästynyt laivasta. Linda Linen katamaraani oli tosi luksusta fillarimatkailijalle, fillarin sai jättää kannelle mustekalalla kiinni, ei tarvinnut pakkautua rekkojen sekaan ruumaan, kuten isommissa laivoissa, eikä jonotella ihmeemmin.

Suunnistin Tallinnasta länteen ensin Keila-nimiseen pikkukaupunkiin lounaalle. Ihan keskustasta löytyi lounaspaikka, Cafe Platsin pubilounas, pelmenikeittoa ja leipää seisovasta pöydästä, oikein maukasta. Saatuani hinnan selville (1,80 €) aloin vakuuttua, että matkabudjetti kestää.

 Keilasta löytyi hämmästyttävän edullinen matkan maittavin lounas

Keilan jälkeen siirryin virolaiselle erikoisuudelle, puretun rautatien pätkälle, 
josta on tehty pyörätie. 

Entinen junarata oli jännä erikoisuus, mutta se kävi nopeasti tylsäksi ajaa, suora ja tasainen. Reunustat olivat myös sen verran pusikoituneet, että tieltä ei avautunut juuri näkymiä. Yhdessä kohti oli lintutorni, johon kiipesin, mutta sieltäkään ei juuri puiden latvoilta mitään näkynyt. Paarmoilta ylhäällä sai kuitenkin olla rauhassa, joten otin siellä päivänokoset. Kymmeniä kilometrejä pitkän reitin varrella ei ollut myöskään kahviloita tai kauppoja tai ylipäänsä mitään muuta kuin pusikkoa. Sinänsä oli kohtuullisen vaikuttava kokemus ajaa tuo pätkä, mutta yksi kerta riittää.

Virossa riittää mielikuvitusta kutkuttavia tienviittoja

Yövyin muutaman kilometrin päässä Haapsalusta, tien varrelta löytyi sympaattinen vanha huvila, johon kuulemma majoitettiin metsästysseurueita ym. Paikan omistaja, virolainen mies, tuli sovitusti avaamaan oven, peri pienen majoitusmaksun, antoi avaimen ja sovimme aamiaistarjoilusta. Sain ihan toivoa, mitä söisin aamulla, mutta illalla paikalla ei ollut mitään tarjoilua. Omistaja häipyi ja huomasin olevani ainoa asiakas 20-huoneisessa majoitustilassa, vaikka oli heinäkuu eli sesongin huippu.

Pyöräilijä oli kuitenkin illalla nälkäinen, eikä lähistöllä ollut edes kauppoja. Valtatien toisella puolella oli  hämärän näköinen tienvarsipubi, jossa oli venäjänkieliset tekstit ikkunoissa. Palvelu oli ummikkovenäläistä ja kaikki listat venäjäksi. Osaan sentään aakkoset, joten saatoin tilata borsch-keittoa. Päivän pyöräilyn jälkeen se maistui erinomaiselta. Pubin pitäjä, jonka olisin voinut kuvitella Kirgisiasta tulleeksi raskaansarjan painonnostajaksi, koetti tehdä tuttavuutta heikolla englannillaan, mutta kielimuurin takia juttu ei tahtonut edistyä. Ystävällinen ja sympaattinen hän oli.

Seuraavana päivänä kiersin Haapsalun ja jatkoin sieltä Pärnuun, jossa vietin yhden yön. Pärnun kesäkaupunki ei tehnyt minuun vaikutusta, ehkä siihen vaikutti majapaikan emäntä, joka räpätti fillaristani, jonka pelkäsi likaavan sisätiloja. Ulkonahan en siellä säilyttäisi fillaria edes kallioperään kahlehdittuna.

Pärnusta ajoin koilliseen Paideen, jossa tutustuin keskiaikaiseen linnaan. Koska yritin välttää isoja teitä, joilla rekat liikennöivät, kysyin paikalliselta, onko muuan oikotien pätkä päällystettyä tietä. Sanoivat asvaltoiduksi, joten suuntasin Paidesta Viraksaaren kautta pikkutielle, joka yhä pieneni, päällyste loppui, ja sitten se muuttui silkaksi kärrypoluksi, jolla oli teräviä kiviä. Polku ylitti suuria Väätsan suoaukeita, ja ennen pitkää huomasin valtavan paarmapilven perässäni. Nyt ei sopinut pysähtyä, vauhti piti pitää 20 kmh+ jotta paarmat eivät saa kiinni. Onneksi rengasrikkoja ei tullut ja pääsin taas isommalle tielle ja sieltä Ardu-nimiseen pikkukaupunkiin, jossa neuvostoajan jäljet näkyivät halkeilleena betonibrutalismina. Rosoisuudessaan mieleenpainuva paikka.

 Ardu Grill -matkustajakoti, jossa majoituin

E263:n varrella oli rekkamiehille suunnattu funkistyylinen majatalo baareineen, johon majoituin. Sieltä sain rehellistä grilliruokaa ja venäjänkieliset tarjoilijat tekivät minulle jälkiruoaksi Irish Coffeen, kun selostin reseptin tarkasti.Yksi heistä osasi englantia.

Ardu Grillissä kiellettiin säilyttämästä fillaria huoneessa, hiippailin tyhjän porraskäytävän vinttikerrokseen ja lukitsin yöksi fillarin rapun kaiteeseen

Olin valinnut Ardun yöpymispaikaksi, kun kuvittelin sen idyllisemmäksi paikaksi, olihan se seudun suurimman järven tuntumassa. Aamulla lähdin kiertämään fillarilla järveä polkuja pitkin, ja löysin sieltä historian elävöittäjien leirin itse tehtyine viikinkilaivoineen. Kokonaisia perheitä oli paikalla muinaisasuihin sonnustautuneina.

Ardusta jatkoin länteen Kohilaan, jossa lounastin, ja siitä pohjoiseen Tallinnan-lautalle. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut fillariseikkailu. Ensimmäisen reissun kuvauksesta tulikin näin pitkä, joten joudun kertomaan seuraavan, Tartoon suuntautuneen reissuni eri postauksessa.