Helsinki-Iijoki viidessä päivässä

Heinäkuussa 2022 päätin siirtyä Helsingistä Iijoelle fillarilla. Kyselin Fillarifoorumilla etukäteen reittiä, sain vinkiksi että kannattaa valita nelostien itäpuoli, niin välttää pahimman rekkaliikenteen. Reitin suunnittelussa suosin vähintään 3-numeroisia teitä, mieluiten päällystettyjä. Koska kesä ja loma ovat lyhyitä, ahnehdin vähän etappien pituudessa niin että ehdin viidessä päivässä, matkaa kertyisi yhteensä 790 km, keskimäärin 158 km päivässä. 

En halunnut kuljettaa telttaa, makuupussia ja retkikeitintä polttoaineineen, joten päiväetapit piti mitoittaa niin että alueelta löytyi vapaa majoituskohde. Se aiheutti päänvaivaa kartan äärellä ja toi pikku mutkia. Mieluiten olisin valinnut hotelleja, mutta piti tyytyä myös pariin airbnb-majoitukseen.

Koska kesä oli lämmin ja reppu hiostaa ja painaa hartioita, päädyin pakkaamaan varusteet kahteen vanhaan uskolliseen Ortliebin fillarilaukkuun, joiden solkia piti jo avustaa rautalangalla. Monitoimityökalu, paikkausvehkeet, minipumppu, pari varasisuria, vaihtosortsit, 2 pyöräilypaitaa, pyöräilysadetakki, lippis, irtolahkeet ja -hihat ja siviilivaatteiksi kangastossut, farkkusortsit ja pari t-paitaa ja pitkähihainen tuulitakki sekä peseytymistarpeet. Painoa laukuille tuli noin 10 kg. Fillari, kuski ja laukut painoivat yhteensä noin 102 kg, josta kuski reilut 80.

Päivä 1: Helsinki-Vääksy

Koska määränpää oli Herttoniemenrannasta pohjoiseen, alkuun hakeuduin Vanhalle Lahdentielle, joka on suora, kovin tuttu ja tylsänpuoleinen. Kellokoskelle poikettuani alkoivat sadepilvet kohota. Muutama pisara ehti kastella minua, kun kohdalle sattui junaradan alikulku, jossa olin, kun taivas tosissaan repesi ja vettä tuli kuin saavista. Alikulkutunnelista näkyi myös panssarivaunu, johon oli kiinnitetty Ukrainan lippu. Epäilin jo uuden fillarigps:ni erehtyneen pahasti ja vieneen minut kauemmas kuin olin kuvitellutkaan...

Kaivoin puhelimen taskusta ja selasin karttaa, kunnes huomasin olevani vielä Suomessa, tarkemmin Kärkölän seisakkeen tuntumassa, vain sadan metrin päässä lähimmästä baarista! Selvisin sinne pahasti kastumatta, söin molemmat tarjolla olleet täytetyt leivät - ja kun olin valmis, taivas oli kirkastunut. 

Matkan jatkuessa maasto kohosi, mikä hiukan tuntui jaloissa, korkeus nousi Garminin mukaan Salpausselän päällä 160 metriin merenpinnasta. Hollolan tienoilla mentiin pätkä vanhaa tuttua Lahden Royal-pyöräilyn reittiä. Vääksyssä jouduin koukkaamaan seitsemisen kilometriä syrjään päästäkseni majapaikkaani Hotelli Tallukkaan, jonka respa meni kiinni pian huoneen saatuani. Ehdin sentään ostaa oluen ja voileivän. Hotellissa ei ollut ravintolaa, joten piti hypätä saunan jälkeen (ehdin nipin napin saunavuorolle ja uima-altaaseen sekä miellyttävään porealtaaseen) taas fillarin selkään ja muutama kilometri kanavanrantaan.

Suuntasin respan parhaaksi kehumaan Majakkapavilijonkiin, vain kuullakseni että listalla ei ollut lainkaan pastaa. Käytännössä sieltä sai lähinnä vain pizzaa. Siihen sai tottua, kun oli lähtenyt kehä 3:n ulkopuolelle.

Kivoja maisemia kyllä riitti.

Vääksyn kanavan sulku

Hotellin respa oli kieltänyt tuomasta fillaria huoneeseen, mutta koska respassa ei ollut päivystystä huoneeseen palatessani ja huoneessani oli parveke, otin varmuudeksi fillarin parvekkeelle, vaikka varusteisiini kuului raskas lukko.

Kesän aikana fillarikilometrejä oli muiden kiireiden takia kertynyt varsin vähän, Hiekka-Pirkkaa (177 km) lukuun ottamatta, joten nukkumaan mennessä väsyneitä jalkojani taputellessani mielessä kävi, mitenhän reissusta selviän, kestääkö äijä. Seuraavana päivänä pitäisi ehtiä Jyväskylään saakka.

Päivä 1: 151 km + 6,5 km Vääksyn ilta-ajoa

Päivä 2: Vääksy-Jyväskylä

Hotelli Tallukan runsaaksi mainostettu aamiainen oli kohtuullinen, joskin parempia hotelliaamiaisia on nähty. Hotelli pitkine käytävineen ja karuine huoneineen ei ollut viihtyisimmästä päästä, näkymätkin vain parkkipaikan puolelle, mutta hinta-laatu-suhde oli suht ok, majoitus aamiaisineen 84 €. 

Toisena ajopäivänä pääsin heti nautiskelemaan kuulusta Pulkkilanharjusta. 

Karisalmen silta Pulkkilanharjulla

Siitä matka jatkui kohti Sysmää, jossa söin puffet-lounaan perheravintola Uotissa. Luhangantiellä vastaan tuli melkoisia korkeuseroja ja upeita järvimaisemia, jotka aukesivat pääasiassa vain silloilta, sillä järvikannaksilla kulkevaa tietä reunusti enimmäkseen metsä, joka peitti näköalaa. Fillarilla liikkumisen hyviä puolia on sekin, että mahtuu pysähtymään silloille maisemaa ihastelemaan, toisin kuin autolla.

Judinsalon kohdalla tie nousi sadan metrin tienoilta yli 150:n. Se söi energiaa, ja Luhangan kohdalla oli pakko poiketa muutaman kilometrin verran keskustaan syömään Etappiin. Ilma oli helteinen, rutiiniksi taukopaikoilla oli kehittynyt kännykän iskeminen heti lataukseen ja vesipullojen täyttäminen. 

Rutalahdella tie vei halki autioituneen oloisen kyläkeskuksen, jonka baarin oven eteen oli kasvanut koivuja, enkä saanut täydennystä vesipulloihin.

Hiljaiselle Kivisuontielle poikettuani ennen Leivonmäen kansallispuistoa ohitin tienpenkassa istuvan tyypin. Ehdin jo ajaa ohi, kun tajusin ettei asetelma vaikuttanut ihan normaalilta: rouva istui auringossa aika epämukavassa paikassa keskellä ei mitään. Käännyin takaisin kysymään, oliko kaikki hyvin. -Juu juu, kaikki hyvin, apu on tulossa, hän vastasi. Siis ei ollut.

Kyselin tarkemmin, hänelle oli tullut heikotus kesken sauvakävelylenkin. Oli soittanut miehensä noutamaan, tämän piti tulla pian. Jäin odottamaan apukuljetusta ja tarkkailemaan potilasta. Epäilin auringonpistosta, annoin vettä pulloistani, melkein kaiken. Pian mies saapuikin, kuusikymppinen pariskunta. Homma hoidossa.

Jyväskyläntielle tullessa oma veteni tosiaan loppuikin, eikä minkäänlaisia kioskeja näkynyt, joten aloin tähyillä tienvarren taloja sillä silmällä, mistä kehtaisi pyytää vettä. En tohtinut mennä soittelemaan ovikelloja, etten pelästyttäisi asukkaita, mutta onneksi janon jo yllyttyä yhytin yhden talon pihalta äijän, joka ystävällisesti täytti pullot kesämökkinsä saunan vesihanasta. 

Jyväskylän airbnb-majoitukseni oli Vaajakoskentiellä Kivistössä. Olin matkalla jotenkin kuvitellut sen sijaitsevan Vaajakoskella, mutta Vaajakoskentie osoittautui todella pitkäksi, viimeiset parikymmentä kilometriä päivän 169-kilometrisestä taipaleesta tuntuivat raskaanlaisilta. Ehkä nestevaje reitin varrella vaikutti asiaan, satulassa tuli istuttua melkein 8 tuntia. 

Airbnb-emäntäni oli vastassa henkilökohtaisesti ja antoi tarkat ohjeet asunnon varustukseen, joka olikin minun tarpeisiini ylellinen ja viihtyisä. Pesukonekin siellä näytti olevan, mutta pesin joka ilta ajosortsit, sukat ja ajopaidan käsin lavuaarissa sappisaippualla. Oli sen verran lämmintä että paidat kuivuivat yön aikana, mutta kosteat säämiskähousut pakkasin ajopäiväksi pyörälaukkujen päälle aurinkoon. 

Illallisen löysin muutaman sadan metrin päästä kebab-ravintolasta. Yritin tilata riisikebabin, mutta riisiä ei ollut. Ranskalaisilla mentiin, olin jo alistunut siihen että Kehä 3:n ulkopuolella ollaan ja maassa maan tavalla.

Päivä 2: 169 km, 1358 nousumetriä, 8 ajotuntia

Päivä 3: Jyväskylä-Keitele

Kahden raskaan ajopäivän jälkeen aloin kantaa hiukan huolta siitä, miten jaksan pysyä kovaksi suunnittelemassani ajotahdissa. Tuuli otti laukkuihin ja hiertymiä alkoi tuntua persnahassa. En ollut muistanut ajoissa hankkia säämiskävoidetta, minulla oli vain tavanomaista perusvoidetta, jonka teho ei näin kovassa rasituksessa tahtonut riittää. Liikkeelle oli lähdettävä ajoissa, ja pääsinkin lähtemään tasan yhdeksältä runsaan aamiaisen jälkeen, ostettuani aamiaistarvikkeet edellisiltana kebab-paikan vieressä olleesta elintarvikeliikkeestä. 

Jyväskylästä Laukaata kohti lähtiessä ja sen jälkeenkin nousuja riitti. Konneveden kohdalla löysin mainion ravintola Apajan, jossa söin runsaan buffet'n jälkiruokalettuineen. Onneksi vieressä oli apteekki, josta löytyi voide intiimialueiden hiertymiin. Voiteen kehuttiin muodostavan suojaavan kalvon hiertymän kohdalle, ja kyllä se tehosikin jossain määrin. Hiertymät olivat kuitenkin ehtineet jo päästä melko pahoiksi, joten ne vaivasivat koko loppumatkan. 

Pohjois-Savossa tien varrelle sattui yhä enemmän koskia ja pikku purosia. Kivoin pieni reittivalinta oli poiketa ennen Kuusaa tieltä 637 Koskelantielle, joka koukkasi yli Kuusaankosken mukavaa pikku siltaa pitkin. 

Matka jatkui Vesannon halki Keiteleelle Pohjois-Savon sympaattisissa maisemissa. Etäisyyksiä palveluiden välillä riitti.

Keiteleen majoituspaikkaan Lossisaareen ehdin reilussa kuudessa pyöräilytunnissa, ja nousumetrejäkin tuli 300 vähemmän kuin edellispäivänä. Lossisaaren ravintolassa yritin taas tilata pastaa, jota ei tietenkään ollut, niin pizzalla piti mennä. Saunaa ei ollut, mutta kävelymatkan päässä aika hieno uimaranta, josta tässä ei nyt ole kuvaa. Paikka näytti olevan automatkalaisten ja rekkamiesten suosiossa.

Majapaikkana Lossisaari, reissun kallein majoitus 127,80 €. 

Aamiaista luonnehtisin aika vaatimattomaksi eikä saunamahdollisuutta ollut.

Päivä 3: Jyväskylä-Keitele, 143 km, 1058 nousumetriä, reilut 6 tuntia satulassa

Päivä 4: Keitele-Vuolijoki

Keiteleen aamiaisen jälkeen pääsin tien päälle taas yhdeksältä.

Käännyin heti pohjoiseen Viinikkalantielle ja siitä Kangaskyläntielle kohti Kiuruvettä. Paikallisten alkuasukkaiden avulla löysin ravintola Peltohovin, jossa oli kunnon buffet. Sieltä Salahmintietä Kiuruvedentielle ja Rotimo-järven länsipuolelta yhä vain pohjoiseen, soratielle. 

Yksi tienpätkä oli tuoreeltaan sorastettu, pehmeäpohjainen, hyvin raskas ajaa.

Komeita pieniä koskia reitin varrella.

Huikeita näkyjä

Vielä vain maasto kohosi, tosissaan sai tehdä töitä, mutta onneksi päivätaival oli hieman lyhyempi kuin edellispäivinä. Kiuruveden jälkeen palveluita ei ollut, mutta olin varustautunut pikkueväillä ja vesipulloilla, niin matka eteni sujuvasti reitin korkeimmalle kohdalle, noin 223 m merenpinnasta. 

Ortodoksinen erämaahautausmaa reitin varrella.

Lähellä reitin korkeinta kohtaa 

Taipaleen viimeinen pätkä aukesi Rotimo-järven kohdalla Vuolijoentielle kääntyessäni. Kun pääsin 223 metriin, loppupätkä olikin lähinnä laskettelua Kajaanin puolella.

Vuolijoelle tullessa oli valtavan pitkä tasainen suora, varmaan 5 kilometriä, vaan kuvaa en pysähtynyt siitä ottamaan kun nälkä jo kurni.

Vuolijoen Nelli, en suosittele 

Vuolijoen-majoitus oli Airbnb, karu rivitaloasunto. Tuli ikävä fiilis kun tajusin asunnon olevan venäläisomistuksessa. Ukrainan sodan aikana se toi epämiellyttäviä väreitä. Muutenkin asunto oli varustukseltaan heikko, eikä ihan edullinen, 77 e + 12,40 e liinavaatteista, joka yritettiin periä minulta pimeästi, vaan en suostunut muuhun kuin verolliseen pankkisiirtoon. Saunaan sentään pääsin, iltapalan kävin hakemassa muutaman sadan metrin päästä Salesta.

Päivä 4: 145 km, 7 tuntia satulassa, 975 nousumetriä 

Päivä 5: Vuolijoki-Iijoki

Lähdin liikkeelle ilman kahvia, kun sitä ei ollut asunnossa muruakaan, eikä kahviloita mailla eikä halmeilla. Ajattelin toiveikkaana, että ehkä Oulujärven rannoilla niitä tulee vastaan.

Vaan toisin kävi: mitään palveluita ei reitillä ollut, eikä edes näkymää Oulujärvelle, vaikka kartalla tie näytti kulkevan ihan rannoilla. Veneheitontien kohdalla hylkäsin Oulujärven tienoot ja käännyin länteen vähäksi aikaa, ja sitten taas pohjoiseen.

Tiet olivat tasaisia ja viivasuoria, ja niitä ympäröivät pääosin kesantopellot. Umpitylsää ajettavaa, mutta matka taittui. 

Suoraviivaisia teitä Vuolijoki-Oulu-välillä

Suorien teiden varsilta myös pusikot oli raivattu niin tehokkaasti että kusitaukopaikkoja sai hakea. Monen tunnin ajon jälkeen osuin viimein Kylmälän kyläkauppa Satumaahan, josta sai ruokaa (pizzaa), kahvia, kännykän latauksen ja vesitäydennystä. 

Verensokerin noustua oli mukavampi ajaa ja matka taittui, vaikka Muhoksen jälkeen matkan rasitukset alkoivat tuntua persnahan lisäksi käsissä, erityisesti kämmenpohjissa tuntui tukalalta. Käytin mittsejä, mutta kaipasin niihin kunnon geelipehmusteita. 

Oulujoen pato Muhoksen pohjoispuolella 

Tässä vaiheessa kuuntelin jo reissun toista äänikirjaa. Musiikkiakin piti välillä kuunnella. Käytin AfterShokzin Aeropex-luujohdekuulokkeita, jotka jättävät korvakäytävät avoimiksi liikenteen äänille. Pidin useimmiten myös takavaloa päällä päivälläkin herättääkseni ajoissa autoilijoiden huomion. 

Koko viisipäiväisen matkan aikana minut ohitti alle 10 erikoispitkää tukkirekkaa, pääosin Päijänteen tienoilla, enkä havainnut vaarallisia tilanteita, vaikka rekkojen koko, massa ja vauhti kyllä hirvittivät kapeahkoilla ja mutkaisilla teillä, joissa valkoisen viivan oikealla puolella ei ollut lainkaan tilaa. Kävi mielessä, mitä tapahtuisi jos mutkan jälkeen vastaan tulisi vaikka asuntovaunu ja takaa yli satasta kaahaava leveä tukkirekka. Pyöräilijälle siinä ei olisi tilaa eikä rekka kykenisi nopeaan jarrutukseen. Jos minulta kysyttäisiin, rekoilla pitäisi olla 60 kmh nopeusrajoitus noin kapeilla teillä. Harkitsen vakavasti Garminin takatutkavalon hankkimista fillariin. 

Muhoksen jälkeen pysyttelin Oulujoen pohjoispuolella enkä poikennut Oulun kaupunkiin. Lähiökaupasta täydensin vettä. Oulussa oli tasokas pyöräreittiverkosto, jossa oli hyvät opasteet pohjoiseen, siitä lähtien fillarigps (Garmin Edge 1030+) oli turha. 

Haukiputaan tienoilla ohitin matkani ensimmäisen kollegan, latvialaisen nuoren naisen, joka oli lähtenyt kotimaastaan sähköpyörällä ja kuljetti leiriytymiskamoja. Hän ei osannut sanoa selvää päämäärää reissulleen. Reipas mimmi. Mitenhän ajatteli ladata pyörää harvemmin asutuilla seuduilla.

Sain soitetuksi puolisolle, että noutaa minut autolla Iijoelta, tarkemmin joen kohdalla olevalta uimarannalta. Matkaa siitä hänen vanhempiensa mökille oli vielä 10 km, mutta siinä vaiheessa en halunnut enää soratietärryytystä kämmeniini, saati persnahkaan, joten oli aika mukavaa heittää uskollinen ajopeli loppumatkaksi takapaksiin. Iltakin teki jo tuloaan, savusauna ja illallinen odottivat.

Iijoen uimarannalla, 790 km ja viisi ajopäivää takana. 

Päivä 5: 175 km, 380 nousumetriä, 8 ajotuntia

Päiväeväinä: Belvitan ja Alpenin aamiaiskeksejä, cashew-pähkinöitä ja rusinoita, energiageelejä.

Reissun parhaat puolet: luonnonläheinen liikunnallisuus, pitkän matkan taittaminen omalla lihasvoimalla, Suomen maakuntien maantieteellisten piirteiden hahmottuminen, sellaisten harvaanasuttujen paikkojen näkeminen, joita ei muuten näkisi, näkymät silloilta järvien, jokien ja purojen yli, vaaramaisemat, itsensä haastaminen kestävyyssuorituksessa. 

Reissun miinukset: persnahan hiertyminen (säämiskävoide puuttui), kämmenien kivistys loppuvaiheessa (geelipehmustettuja mittsejä kaivattiin), turhan pitkät päivämatkat (yksi ajopäivä lisää tälle matkalle olisi toiminut paremmin). 

Reissun paras majoitusratkaisu: Jyväskylän Airbnb.

Menopeli: cyclocrossari Nishiki Cross Pro (vuosimalli noin 2011), 10-rattainen takapakka, 32-tuumaiset sileät renkaat, alumiinirunko. 

Blogin julkaisun jälkeen kaverilta saatu vinkki: rakkolaastarit tehoavat persnahan hiertymiin.